Mietin minkä runokirjan valitsisin. En ole niitä aiemmin
lukenut juurikaan, joten en oikeastaan tiennyt mitä haluaisin. Selvää oli
kuitenkin, että halusin valita runokirjan. Sillä runot kiinnostavat minua ja ne
ovat eri lailla mielenkiintoisia kuin novellit. Sain valintaani apua
ulkopuoliselta taholta, ja lopulta käsissäni on Mirkka Rekolan runokokoelma
’’Minä rakastan sinua, minä sanon sen kaikille’’ vuodelta 1972.
Minulle kerrottiin, että tämän teoksen pitäisi olla nuorten mieleen. Toivon, että tästä löytyisi runoja
joiden merkitystä voisi pohtia, mutta kuitenkin sellaisia runoja joista saa
edes jotakin irti.
Kansi ei ole kovin houkutteleva, vain tummanvihreä jossa
tietyllä fontilla tekijän- ja kirjannimi sekä muutkin tiedot. Teoksesta ei
myöskään löytynyt takatekstiä, joten kirjan sisältö on täysi yllätys. Sen
sijaan teoksen nimi kuulosti kiehtovalta. Eiköhän pitäisi siirtyä nyt kansista
niiden sisälle ja katsoa millainen tämä runokokoelma onkaan. - Elina
-
Teos on nyt luettu. Kaipasin pohdintaa ennen kuin aloin lukemaan. Sitä saikin sitten ihan todenteolla. Runot olivat todella kauniin kuuloisia, mutta silti jollain tavalla outoja. Niistä ei saanut oikein kiinni. Tein havaintoja muun muassa siitä, että runoilija käyttää hyvin paljon luontoa vertauksissa ja metaforissa. Välillä jopa tuntui, että jokainen luonnonkin ilmiö olisi yhteydessä ihmiseen tai kerrottuna jotenkin ihmisen näkökulmasta. Runot olivat minäpuhuja-muodossa, ja kun niitä luki, asettui heti puhujan tilalle kokijaksi. Runojen tunnelma huokui heti tekstistä, vaikkei pääsanomaa aina löytänytkään.
VastaaPoistaRunot olivat melko lyhyitä, jotkin vain muutaman säkeen mittaisia. Joukosta toki löytyi pidempiäkin. Teemoina runoissa on ainakin kuolema, rakkaus, kaipuu ja toinen ihminen. Vuodenajat olivat käytössä monen runon kuvailussa ja etenemisessä apuna keskeisenä symbolina. Henkilöistä sain selville minäpuhujan lisäksi, että melkein joka runossa esiintyy toinen henkilö ja häntä puhutellaan aina sinä-persoonassa.
Runojen tulkinta oli kuitenkin niin vaikeaa, että päätin lukea niitä vielä uudestaan. Katsotaan tuoko toinen kerta lisää kuvaa Rekolan runoista.
Tässä muutamia säkeitä runoista, jotka heti ensimmäisellä lukukerralla jäivät mieleen: "Minä rakastan sinua / minä sanon sen kaikille".
Kyseinen runo on hyvin lyhyt ja ytimekäs, mutta mielestäni nuo kaksi säettä kiteyttävät yhden maailman tärkeimmän asian. Jos rakastaa, täytyy saada jakaa se koko maailmalle, eikä siitä tarvitse tai edes saa vaieta. Tämä on myös koko kokoelman nimi, ja yllätyin hieman, että se on myös yksi kokoelman runoista. En tiedä, onko se yleistä, mutta minun mielestäni hieno idea. "Minä en keksinyt tätä / ja jos sinä tunnet samalla tavalla / niin kuka sitten saa tuon saman linnun / laulamaan molemmille." - Elina
Toisen kerran teoksen luettuani ensimmäinen huomioni oli minä- ja sinä-persoonat runoissa. Kun minä puhui runossa toisesta henkilöstä, joka oli sinä-muodossa, minusta ainakin tuntui, ettei hän aina itsekkään tiennyt, kuka tuo sinä on. Silti runoissa minä- ja sinä-persoonilla on selvästi aina jokin yhteys. Runoissa esiintyy myös kolmas persoona joku-muodossa, mutten usko että hänellä on niin selvää yhteyttä puhujaan kuin sinä-muodolla, vaan hän on vain joku jossain.
VastaaPoistaKun luin joitakin runoja, tuli mieleeni, että Rekola on saattanut joillakin näistä hakea maailmaan kuulumista ja oman paikkansa etsimistä. Joissakin runoissa minulle tuli vaikutelma, että minäpuhuja on hieman hukassa maailman ja ehkä jopa itsensä kanssa. Monessa runossa yhdistyi myös mielestäni kertomisen vaikeuden kuvailu. Niin minä ainakin joitakin runoja itse tulkitsin. Tein huomion, että runoissa on paljon tulkinnanvaraa ja ne aukeavat pikkuhiljaa lukijalle. Itse ainakin jouduin lukemaan niitä useamman kerran ennen kuin tajusin niiden sanomaa. En silti ole vieläkään varma olenko tajunnut oikein. Runoissa korostui mietiskely paljon, eikä ns. ilo kuulunut niiden teemaan.
Teksti oli hyvin vaikeaa, ja ensiksi tuntui, etten saa siitä mitään irti. Mutta kun vain luin ja luin runoja uudestaan ja mietin niitä, ne avautuivat paremmin. Suosittelen siis, että jos päätyy lukemaan näitä runoja, ei heti lopeta jos ei ensimmäisellä lukukerralla tajua oikeastaan mitään. Lukukokemus oli muutenkin hyvä, sillä oli kiva lukea jotain näin erilaista. Pidin myös itse siitä, että jouduin pohtimaan tekstejä useampana päivänä ja lukemaan niitä jopa kavereille, jotta itse ymmärtäisin niitä.
Tässä vielä muutama näyte kokoelman runoista, jotka ovat minusta kauniin kuuloisia ja joista pidin erityisesti lukiessani: "Vietin aikani tässä kaupungissa, / ja se on jo jalanjälki meren rannalla. / Jokainen hetki merkitsee minulle ihmistä, / siksi minä olen." "Olenko minä joskus kuulunut maailmaan / jonka joku on nähnyt näin autioksi." - Elina
Oliko Rekolan runokokoelmassa mielestäsi myös huonoja runoja tai liian epäselkeitä runoja? Jos oli, niin kertoisitko esimerkin sellaisesta.
VastaaPoista- Roosa
en voisi sanoa että olisi ollut huonoja, mutta vaikeasti tulkittavia/ epäselkeitä kylläkin oli muutamia. Tässä yksi esimerkki runosta joka oli hieman oudompi.
VastaaPoistaRavintolassa silmät/ keittokulhon yläpuolella/ onko se hän?/ vaihtaa hahmoa, on ja ei ole/ nyt hän sylkäisi luupalan,/ kai se on toinen,/ minä lähden tästä, olen jo syönyt./ tämä on pitkä hullu matka/ näen hänet toisten kasvoilla, omillani.
- Elina