Sulassa sovussa

Tällä kertaa valitsin luettavaksi sarjakuvakokoelman. Päätin lukea Jarkko Vehniäisen Kamala luonto -sarjakuvista kootun sarjakuvakokoelman ”Sulassa sovussa”. Se on julkaistu vuonna 2014. Aiemmin olen törmännyt Kamala luonto -sarjakuviin Aamulehden sarjakuvasivulla. Kirjan etukansi esittelee päähenkilöt ja takakannessa ovat sarjakuvissa esiintyvät muut henkilöt. 

Päähenkilöinä ovat toistensa parhaat ystävykset kärppä ja ilves. Heidän lempipuuhaansa on saalistaminen. Kärppä ja ilves vitsailevat yleensä muiden eläinten kustannuksella, mutta myös toistensa. Pieruhuumori on yleistä etenkin ilvekseltä. Joissakin sarjakuvissa he myös pohtivat elämän merkitystä, mutta tyytyvät usein vain ympäripyöreisiin vastauksiin. Muita sarjakuvissa esiintyviä eläimiä ovat jänikset, pöllö, hirvi, karhu, kettu, sika ja lammas. Sarjakuvassa kärppä, ilves, pöllö, hirvi, kanit, kettu ja karhut ovat villieläimiä, jotka elävät villeinä metsässä. Kotieläimiä ovat sika ja lammas, jotka elävät aitauksissa omistajiensa mailla. Karhu on eläimistä se ”kunkku” ja saa aina kaiken mitä haluaa. Edes kärppä ja ilves eivät mahda hänen olemukselleen mitään. Yhdessä sarjakuvassa karhu jäi kuitenkin toiseksi, kun punkki heitti kipakan välikommentin. Jänikset ovat saaliseläinten ruokaa, mutta he tulevat esille useasti myös toisille pitämistään oppitunneista, joissa pääaiheena on elämänkiertokulku. Ketusta ei ole tällä kertaa luotu viekasta, vaan päinvastoin. Hän on tyhmä ja seko, ja kokee pääasiassa hyvin vahvoja positiivisia tunteita, mitä ihmeellisemmistä asioista. Pöllö on sarjakuvan ”viisas tietäjä”, joka antaa muille eläimille neuvoja. Neuvot ovat kuitenkin vain itsestään selvyyksiä, joita muut eläimet eivät hoksaa. Hirvi saa osakseen eniten pilkkaa. Hän on epäonninen ja masentuu aina pienistä asioista. 

Sarjakuvat olivat hauskoja ja eläimille luodut hahmot huvittavia. Sarjakuvia yhdistävä tekijä on luonto. Kirjan teemaa vaikea sanoa sarjakuvien perusteella, mutta ehkä se voisi olla pienistä iloista nauttiminen ja elämän yksinkertaistaminen. Voisin suositella kirjaa muille, koska sarjakuvat saavat välillä naurahtamaan jopa ääneen ja ovat nopeaa luettavaa. - Helmi

Kaukametsä

Valitsin kirjakseni Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven runoista kootun Kaukametsän (2011). Päädyin juuri tähän kirjaan, koska en ole ennen lukenut runoja ja Aleksis Kiven nimi oli ainut minkä tunsin. Kirjaan on koottu Kiven klassikkoteoksien lisäksi myös hänen vähemmän tunnettuja teoksiaan, ja runojen välissä on kirjallisuudentutkija Johanna Krappen omia kommentteja.

Kirjan kansi on ehkä hieman tylsä kun vertaa sitä muihin kirjassa oleviin kuviin. Kannessa on vain vesipisaroiden kuvia, kun taas runojen välissä on mustavalkoisia kuvia mm. suomalaisista maisemista. Olen lukenut runoja noin puoleen väliin asti, ja omasta mielestäni teksti on hieman vaikeasti luettavaa, enkä ainakaan itse tajua aivan kaikkien sanojen merkitystä. Tähän mennessä parhaiten mieleeni jäi runo nimeltä Tornin kello. Runo on kaunis, mutta samalla myös surullinen. Lisäksi tämä runo oli yksi niistä harvoista, jonka sisällön ymmärsin täysin. Toivon, että jatkaessani kirjan lukemista löydän lisää runoja, jotka ovat yhtä helppolukuisia kuin Tornin kello.

- - -

Luettuani kirjan loppuun, tulin siihen tulokseen, että suurin osa tähän kirjaan kootuista Kiven teoksista on hyvin surullisia, tai niissä on surullisia vivahteita. Runot olivat kannesta kanteen hieman vaikeasti tulkittavia kun en kaikkien sanojen merkitystä tajunnut. Kirjan loppupuolelta mieleeni jäi runo jonka mukaan kirja on nimetty, eli Kaukametsä. Runon kolmas ja neljäs säkeistö olivat runon parhaat säkeistöt, ja kokonaisuudessaan runo oli omasta mielestäni kirjan paras, ja niinpä päätin laittaa siitä näytteen loppuun: ”Vuoren harjanteella kauan seisoin, / katsahdellen koilliseen, / siellä näin mä nummen sinertävän, / honkametsän kaukaisen. // Puitten kärjil näin mä kunnaan kauniin, / armas päivä paistoi siel, /ylös kannaan kiirehelle juoksi, / kultasannoitettu tie.” - Iida

Fingerpori

Toista kirjaa valittaessani siirryin runoista sarjakuviin. Luettavaksi valitsin Pertti Jarlan sarjakuvakokoelman ”Fingerpori – lääkärileikit” (2013). Kannessa komeilee Fingerporin sarjakuvista tuttu Asko Arimo Vilenius, lääkärin varustus yllään. Olen ennenkin lukenut Fingerporia mm. sanomalehdistä, joten tiedän mitä odottaa.

Kirja pitää sisällään monia sarjakuvastrippejä, jotka keskittyvät pääosin Fingerporin keskussairalassa sekä tiedekeskus Fingerpolissa käyviin tapahtumiin. Sarjakuvissa esiintyy eri hahmoja, eikä kirjassa ole varsinaista juonta, vaikka jotkin sarjakuvat ovatkin kytköksissä toisiinsa. Useimmin stripeissä esiintyy Heimo Vesa, joka toimii tutkijana Fingerpolissa, sekä yksi keskussairaalan lääkäreistä. Heimo vaikuttaa yksinkertaiselta hepulta, mutta siinä piilee koko sarjakuvan hauskuus. Fingerporin huumori keskittyy paljolti erilaisiin vitseihin ja sanaleikkeihin, ja kyseisen kokoelman huumori oli usein seksuaalisävytteistä. Fingerpori on suunnattu enemmän aikuisille kuin lapsille vaikka sarjakuva onkin, minkä kyllä huomaa kirjaa selaillessa.

Kokoelman luettuani haluan suositella Fingerporia kaikille vähän aikuisemman huumorin omaaville. Sarjakuvat saivat hymyn huulille muutamaankin otteeseen. Vaikka välillä oli vaikeuksia älytä vitsi, on stripit tehty hienosti ja vaivalla. Kuvat on piirretty taidokkaasti, vaikka hahmot vaikuttavatkin osittain melko karuilta. Stripit keskittyvät myös huumorin ohella ajankohtaisiin ongelmiin, ja Fingerpori on tunnettu myös useista satiirisista vertauksistaan mm. politiikkaan. - Aleksi

Kiroileva siili

Valitsin toiseksi kirjaksi Milla Paloniemen sarjakuvakokoelman "Kiroileva siili" (2007). Olen aikaisemminkin lukenut kiroileva siili -sarjakuvia ja nyt ajattelin lukea kokonaisen kirjan niitä. Kirjan kansikuvasta voi jo päätellä minkälainen kirja tulee olemaan. Se tulee sisältämään selvästikin paljon huumoria ja kiroilemista. Takakannen tekstistä saan tietää, että kiroileva siili on ollut tammikuussa 2007 Ilta-Sanomien "kuukauden kotimainen".

Kirjan päähahmo on kiroileva siili, joka on negatiivisesti lähes kaikkeen suhtautuva, kärsimätön, ärhäkkä, sisukas ja rääväsuinen pikku otus. Muita hahmoja ovat pikkusiili ja tyttösiili. Pikkusiili on kiroilevan siilin täydellinen vastakohta, joka aina välillä eksyy räyhäävän sukulaisensa tielle. Tyttösiili on lähes samanlainen persoona kuin kiroileva siili itse, minkä takia ne eivät tule toimeen kovin hyvin. Kirjan teemana voisi olla kiroilevan siilin henkinen kehittyminen, sillä kirjan lopussa tyttösiili jättää kiroilevan siilin ja kiroilevasta siilistä tulee vihaisen sijasta surullinen.

Kirjassa sarjakuvat liittyvät toisiinsa ja muodostavat tarinan. Joissain sarjakuvissa on myös keskeisiä keskustelunaiheita, esimerkiksi yhdessä sarjakuvassa on ilmastonmuutoksesta puhetta. Nyt kirjan luettuani voin suositella kaikille kiroilevaa siiltä. Kirja sisältää todella hauskoja ja mielenkiintoisia sarjakuvia. Kuvituskin on erinomainen tässä sarjakuvakokoelmassa. - Mikko

Maailmankaikkeuden mestarilyriikkaa

Istahdan nojatuoliini, siirrän lämpimän kupillisen kahvia lähemmäksi, avaan Maunu Niinistön valikoiman runokokoelman, Maailmankaikkeuden mestarilyriikkaa, ja aloitan intensiivisen lukemisen. Pikaisella silmäyksellä huomaan kokoelman olevan vuodelta 1967, ja se on painettu Porvoossa Werner Söderström OY:n kirjapainossa tuona samaisena vuotena. Kannet ovat vihreät ja etukannessa on muutamia pikkukuvia sopivasti aseteltuna otsikon ympärille, huomaan kirjan olevan vanha. Vielä tässä vaiheessa en tiennyt, mitä kirja pitäisi sisällään.

Kirja oli jotain muuta, kuin mitä odotin. Olin valinnut ensimmäisen runokokoelman, mikä käsiini sattui osumaan. En kuitenkaan katunut sitä, sillä kyseinen kokoelma vain poikkesi tavallisesta. Kokoelma sisälsi runoja kuuluisilta runoilijoilta kaikkialta maailmaa ja mukana oli mm. William Shakespeare, Edgar Allan Poe ja Walt Whitman. Suuri osa runoista oli käännetty suomen kielelle, mutta seassa oli myös englannin-, ranskan-, ruotsin- ja saksankielisiä runoja. Alkusanoissa mainittiin, ettei kaikkia ole käännetty suomeksi, sillä se joko olisi liian vaikeaa ja/tai runo menettäisi alkuperäisen merkityksensä.

Viimeisen sivun kaartuessa vasemmalle jäin kaipaamaan lisää. Runoja oli jokaisen makuun ja voin hyvillä mielin suositella kaikille luettavaksi tätä kyseistä kokoelmaa. Vaikka välillä oli vaikeuksia ymmärtää jotain runoa, pystyi aina siirtymään seuraavaan, valinnanvaraa riitti. Runot olivat kaikki erilaisia ja tarkkaan valikoituja, sekä hyvin käännettyjä. Välillä kokoelmassa saattoi olla sama runo kahdella kielellä, joten pystyin lukijana helposti vertailemaan versioiden erilaisuutta, mitä kyllä harvoin oli. Kääntäjät ovat olleet taitavia ja onnistuneet tuomaan erilaiset sanaleikit ehjinä mukaan, eikä runon merkitys ole päässyt katoamaan. - Aleksi

Sulle laulan...

Lähtiessäni valitsemaan runo- tai novellikokoelmaa, valinnalleni oli selvät kriteerit. Nyt kun pitkästä aikaa piti pureutua jälleen kirjallisuuden maailmaan, päätin ottaa tilanteesta vaarin ja lähteä kohti suomalaisen kirjallisuuden sitä osa-aluetta, johon en ole vielä pintaraapaisua syvemmin tutustunut.

Valitsin siis novellien sijaan runokokoelman ja mikäpä muukaan olisi ollut parempi suunnannäyttäjä suomalaisen runouden ytimeen kuin Eino Leinon runoista koottu runokokoelma ”Sulle laulan…”  - valikoima Eino Leinon runoja (1980). Kirjan nerokkaasti valittu otsikko toimii tavallaan epilogina itse runokokoelmalle. Jokainen itseään kunnioittava suomalainen osaa yhdistää otsikon Eino Leino ainakin suomalaisittain kenties kuuluisimpaan runoon, Nocturneen, jota monet suomalaiset artistitkin – tunnetuimpana Vesa-Matti Loiri - ovat mm. laulun keinoin tulkinneet.

Leinon verbaalinen lahjakkuus on uskomatonta. Tekstiin on aluksi hankala päästä käsiksi ja lukeminen vaatiikin tarkkaa keskittymistä, mutta kun tekstit alkavat aukeamaan, ymmärtää miksi Eino Leino on kiistatta historiamme kuuluisimpia runoilijoita, ellei jopa kuuluisin.

Leino puhuu erittäin vahvasti symboliikan keinoin ja vie lukijansa lähemmäs luontoa ja kuvaa nimenomaan luonnon kauneutta ja monimuotoisuutta erinomaisesti. Kuten kirjan esipuheessa todetaan: ”Leino on osannut puhua luonnon ja ihmisen kieltä”. - Sami

Kärpäslätkää

Valitsin runokirjakseni Kaija Pispan Kärpäslätkää (2006). Päädyin kirjaan hauskojen etu- ja takakannen kuvien perusteella. Kirja vaikuttaa kannen perusteella lasten kirjalta, mutta kun sitä lukee niin siitäkään ei ole enää varma.

Luin kirjan puoleen väliin. Kirjassa on todella erilaisia runoja. Osa runoista on suunnattu lapsille ja niissä saattaa olla jonkinlainen opetus. Kiinnostavampia runoja olivat ne, missä oli enemmän kuvailua ja tunteita. Itse en yleensä lukisi runokirjaa, mutta tämä runokirja oli positiivinen yllätys. Joskus runoja on niin vaikea lukea tai ymmärtää. Kärpäslätkää-runokirjassa runot ovat helposti luettavissa ja ne ymmärtää hyvin. Odotan innolla kirjan loppuun lukemista. - Matilda 

Auringon aika

Valitsin luettavaksi Anna-Mari Kaskisen kirjoittaman runokokoelman Auringon aika, joka on julkaistu 2008.

Minulla oli kotonani muitakin runokokoelmia, jotka olivat juuri Anna-Mari Kaskisen teoksia, mutta valitsin juuri tämän runokokoelman lähinnä sen kannen perusteella ja myös siksi, etten ole aikaisemmin lukenut runoja. Kanteen on maalattu valkoisia päivänkakkaroita ja muuta kasvillisuutta sekä aurinko, jotka tuovat mieleen kevään tai kesän. Takakannen tekstin perusteella runot liittyvät juuri kevääseen ja kesään ja koska pidän molemmista vuodenajoista paljon, etenkin keväästä, niin päätin lukea kirjan.

Luettuani vähän matkaa runoja, huomasin, että niissä kaikissa on jonkinlainen ajatus kevään tuomasta uudelleensyntymisestä ja toivosta synkän ja kylmän talven jälkeen.

Tässä yksi näyte runoista: ”Murheellisten taloon loistaa aurinko. / Astu ulos valoon. / Yö on mennyt jo. / Pimeys on poissa. / Suru hälvenee. / Kivun onkaloissa / valo säteilee.” - Juhis

FC Kynä: Futistarinoita

Valitsin luettavakseni useiden eri kirjoittajien tuottaman novellikokoelman ”Fc Kynä: Futistarinoita” (2006). Myös urheilu ja jalkapallo kiinnostavat minua, joten valinta oli minulle helppo. Tiesin alusta lähtien, että tulen valitsemaan novellikokoelman, sillä runojen lukeminen ei kiinnosta minua pätkääkään. Lisäksi yritin etsiä mahdollisimman kiinnostavaa kokoelmaa, joten kun sain käteeni urheiluaiheisen teoksen, valinta oli välittömästi tehty.

                                 Teoksessa on ollut useita mielenkiintoisia tekstejä, joista ehkä mielenkiintoisin on kokonaan stadin slangilla kirjoitettu. On ollut mielenkiintoista lukea erilaisia jalkapallotarinoita erilaisista näkökulmista. Oli myös kiinnostavaa lukea kuvailua isän ja pienen pojan reissusta jalkapallopeliin. Kirjan kansikuva on mielenkiintoinen ja mukavannäköinen. Se kuvastaa jalkapallokenttää ja se sai minut syttymään.  - Kristian

Jees ketsuppia

Valitsin Ilpo Tiihosen kirjoittaman Jees ketsuppia -runokokoelman (1999), jonka kansi näyttää viihdyttävältä, mikä oli yksi syy siihen miksi valitsin kirjan. Kokoelma on myös suunnattu lapsille ja nuorille, mikä tekee runojen tulkitsemisen helpommaksi. Runoja on silti aika hankala ymmärtää ja välillä runot menevät kokonaan ohi. Runoja on monenlaisia. Kokoelmasta löytyy AABB-, ABAB- ja ABBA-rakenteisia loppusointurakenteita.

Päällimmäisenä mielessä on silti, että runoja on hauska lukea, koska ne ovat lyhyitä ja vaihtuvat uusiin eli pitkästymisen tunnetta ei synny. Odotan innolla, että pääsen jatkamaan runojen lukua. - Matias

Seitsemän enoa

Valitsin runokirjakseni Vilja-Tuulia Huotarisen Seitsemän enoa (2013). Päädyin tähän kirjaan kansien perusteella ja kirjastonhoitajan suosituksesta. Seitsemän enoa on oikeastaan ensimmäinen runokirja mitä olen lukenut, joten en alun perin tiennyt mitä odottaa.

Olen lukenut kirjaa nyt puoleenväliin ja rehellisesti sanottuna en ole kovin vakuuttunut. Huotarisen runot ovat hyvin tulkinnanvaraisia ja joidenkin runojen idea ei vain avaudu, vaikka sitä kuinka yritän pohtia. Perinteisesti tykkään lukea tekstejä, jossa ei ole aukkokohtia tai vaadi paljon omaa päättelyä, sillä ne ovat sujuvampilukuisia. Esimerkiksi runoa ”Etkö sinä tiedä, että nämä ovat luodinreikiä? Hyvä, et. Hyvä. Et.” en vain käsitä tai ymmärrä sen asiayhteyttä muihin runoihin.

Puolestavälistä eteenpäin runoilla vaikuttaisi olevan selkeä teema, joten odotan lukukokemuksen paranevan loppua kohden. – Tia

 

Iloisen lehmän runot

Luen Vilja-Tuulia Huotarisen vuonna 2009 julkaistun runokokoelman ”Iloisen lehmän runot”. Valitsin kyseisen teoksen, sillä se sattui osumaan kirjastossa silmään, ja tykkäsin pienenä ruokkia ja hoitaa lehmiä mummolan navetassa. Mainittakoon näin vastapainoksi, että sen sijaan runoista en ole koskaan pitänyt.

Takana on nyt viisi runoa, ja lukemani on ollut juuri sellaista, mitä odotinkin: syvällistä ja vähän sekavaa. Sieltä täältä ymmärrän viittauksia johonkin arkipäiväiseen ja navetan ulkopuoliseen tapahtumaan. Syvällisempiä vertauskuvia en ole löytänyt. Toivottavasti niitä ei ole, sillä se paljastaisi henkisen kypsymättömyyteni. Ennen kuin tyrmään koko kirjallisuudenalan täysin, päätän lukea koko kokoelman läpi, ja antaa sille edes jonkin teoreettisen mahdollisuuden. Saa nähdä miten päättyy, tuskin hyvin. - Eelis

Heidi Liehun Keskiyön enkelit

Valitsin runokokoelmakseni Heidi Liehun ”Keskiyön enkelit” (1996). Runokokoelma on julkaistu vuonna 1996 ja sen kustantajana toimi WSOY. Heti kun saimme tehtäväksi lukea novelli- tai runokokoelman tiesin, että valitsisin runokokoelman. Yleensä novellit ovat yleisempiä lukuvalintoja joten runot tuntuivat antavan juuri oikean verran haastetta. Muutenkin runojen tulkinta on paljon mielenkiintoisempaa.

Kansi on yksinkertainen ja kaksivärinen. Pienet yksityiskohdat tuovat siihen vähän räväkkyyttä. Tähän mennessä runot ovat olleet helppolukuisia ja sopivan pituisia. Mielestäni ne saavat vivahdetta uskosta ja Kristuksesta. Siitä kokoelman nimikin varmaan tulee. - Mira