Olen lukenut Tove Janssonin kirjaa nimeltä ”Näkymätön lapsi
ja muita kertomuksia”. Kirjan alkuperäisteos on julkaistu vuonna 1962 ja se on
kirjoitettu alun perin ruotsiksi.
Kirjan kannet näyttivät mielenkiintoisilta ja myös
turvallisen tutuilta, sillä lapsena kaikki ovat varmasti joskus katsoneet
muumeja. Takakannen teksti oli lyhyt mutta herätti halun lukea kirja.
Valitsin
muumikirjan, koska osa tarinoista on tuttuja lapsuudesta ja kirja on helppolukuinen.
Valitsin kirjan myös siksi, että vanhempana tutut tarinat käsittää ihan
eri lailla ja löytää syvempiä merkityksiä.
Kirjassa on yhdeksän pientä kertomusta. Olen lukenut
kertomuksista neljä. Kertomukset sijoittuvat muumilaaksoon. Ensimmäinen
kertomus on nimeltään ”Kevätlaulu”. Kertomus on aika lyhyt ja kertojana on
kaikkitietävä kertoja. Ensimmäinen kertomus kertoo Nuuskamuikkusesta ja
asioista, jotka stressaavat häntä. Tarinassa hän löytää myös uuden ystävän.
Tarina on myös opettavainen: pienillä asioilla voi saada toisen iloiseksi. Toinen
kertomus on nimeltään ”Kamala tarina”. Tarina ei ollut mielestäni yhtä hyvä
verrattuna muihin. Tarina on kuitenkin opettavainen. Kolmas tarina kertoo
Vilijonkasta ja tämän peloista, joihin kuitenkin löytyy ratkaisu. Tarinan nimi
on ”Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin”. Pidin tarinasta ja tässä kohtaa
lukemista huomasin, kuinka piristäviä kuvat tekstin seassa ovat! Neljäs lukemani
kertomus on nimeltään ”Maailman viimeinen lohikäärme”, joka kertoo ystävyydestä ja
hieman mustasukkaisuudesta. Tarina on mukavaa luettavaa ja kuvat ovat edelleen
hauskoja ja tarinaan liittyviä.
Kirja on ollut ihan hyvä lukukokemus. Kertoja on ollut
kaikkitietävä. Tarinat on kirjoitettu hyvin, sillä ne kerrotaan sujuvasti ja
ne ovat mukavaa luettavaa. Odotan kuitenkin vielä enemmän loppukirjan
novelleja. Viides ja kuudes novelleista vaikuttavat nimen perusteella
mielenkiintoisilta ja odotan niiden lukemista. - Maarit
Olen nyt lukenut kirjan loppuun. Tove Janssonin kirja oli kevyttä luettavaa ja sitä luki ihan mielellään. Viime blogikirjoituksessani olin lukenut neljä tarinaa yhdeksästä. Kirjan loppuun päästyäni olen huomannut, että kaikki tarinat keskittyvät aina yhteen hahmoon. Osassa tarinoista on silti todella paljon sivuhenkilöitä.
VastaaPoistaViides kertomus jonka luin oli nimeltään ”Hemuli joka rakasti hiljaisuutta”. Nimestä voi jo päätellä kuka oli kertomuksen päähenkilö. Hemulin elämä menee aivan sekaisin, kun tarinassa muumilaaksoon ilmestyy tulva. Vaikka kirja on fiktiota, niin tarina on sellainen mihin pääsee hyvin sisään. Tarinassa on samanlaisia katastrofipiirteitä kuin osassa aikaisemmissakin. Kuudes kertomus oli ”Kertomus näkymättömästä lapsesta”. Odotin eniten kirjalta sitä, että pääsen lukemaan kyseisen tarinan. Näkymätön lapsi on varmasti tunnetuin kirjan kertomuksista. Tyttö nimeltä Ninni tulee muumien luo. Hän ei kuitenkaan ole tavallinen lapsi, sillä hän on näkymätön. Tarinassa muumit auttavat Ninnin tulemaan taas näkyväksi. Kertomus on juoneltaan hyvä, mutta vielä paremman siitä tekee se, että sillä on niin selvä teema. Se kuvastaa kaikkia lapsia joita on kohdeltu kaltoin, jotka ovat näkymättömiä.
Kolme viimeistä tarinaa olivat kaikki aika lyhyitä. Se toi kirjalle aika mukavan loppukevennyksen. Seitsemän kertomus ”Hattivattien salaisuus” kertoo muumipapasta, joka alkaa tutkia hattivatteja. Muumipapan täytyy kuitenkin loppujen lopuksi todeta, että hattivattien kannattaa vain antaa olla rauhassa. Vauhdikas ja myös varmasti monelle tuttu tarina. Kahdeksas tarina on nimeltään ”Sedrik”. Tarina on vain kymmenen sivua pitkä. Näiden kymmenen sivun aikana Nipsu ehtii kuitenkin oppia, että kaikkia neuvoja ei kannata noudattaa. Mielestäni tarinassa piilee opetus, ettei kannata olla liian sinisilmäinen. Viimeinen tarina ”Kuusi” on juuri oikea kertomus lopettamaan kirjan. Tarina lyhykäisyydessään kertoo ilmiöstä nimeltä joulu. Muumit heräävät kesken talviunien, mutta loppujen lopuksi he pääsevät takaisin talviunille ja odottamaan kevättä. – Maarit