Valitsin
kirjakseni Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven runoista kootun Kaukametsän
(2011). Päädyin juuri tähän kirjaan, koska en ole ennen lukenut runoja ja
Aleksis Kiven nimi oli ainut minkä tunsin. Kirjaan on koottu Kiven klassikkoteoksien
lisäksi myös hänen vähemmän tunnettuja teoksiaan, ja runojen välissä on
kirjallisuudentutkija Johanna Krappen omia kommentteja.
Kirjan
kansi on ehkä hieman tylsä kun vertaa sitä muihin kirjassa oleviin kuviin.
Kannessa on vain vesipisaroiden kuvia, kun taas runojen välissä on
mustavalkoisia kuvia mm. suomalaisista maisemista. Olen lukenut runoja noin
puoleen väliin asti, ja omasta mielestäni teksti on hieman vaikeasti luettavaa,
enkä ainakaan itse tajua aivan kaikkien sanojen merkitystä. Tähän mennessä
parhaiten mieleeni jäi runo nimeltä Tornin kello. Runo on kaunis, mutta samalla
myös surullinen. Lisäksi tämä runo oli yksi niistä harvoista, jonka sisällön
ymmärsin täysin. Toivon, että jatkaessani kirjan lukemista löydän lisää runoja,
jotka ovat yhtä helppolukuisia kuin Tornin kello.
- - -
Luettuani
kirjan loppuun, tulin siihen tulokseen, että suurin osa tähän kirjaan kootuista
Kiven teoksista on hyvin surullisia, tai niissä on surullisia vivahteita.
Runot olivat kannesta kanteen hieman vaikeasti tulkittavia kun en kaikkien
sanojen merkitystä tajunnut. Kirjan loppupuolelta mieleeni jäi runo jonka
mukaan kirja on nimetty, eli Kaukametsä. Runon kolmas ja neljäs säkeistö olivat
runon parhaat säkeistöt, ja kokonaisuudessaan runo oli omasta mielestäni kirjan
paras, ja niinpä päätin laittaa siitä näytteen loppuun: ”Vuoren harjanteella
kauan seisoin, / katsahdellen koilliseen, / siellä näin mä nummen sinertävän, /
honkametsän kaukaisen. // Puitten kärjil näin mä kunnaan kauniin, / armas päivä
paistoi siel, /ylös kannaan kiirehelle juoksi, / kultasannoitettu tie.” - Iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti