Valitsin runokirjakseni Vilja-Tuulia Huotarisen Seitsemän
enoa (2013). Päädyin tähän kirjaan kansien perusteella ja kirjastonhoitajan
suosituksesta. Seitsemän enoa on oikeastaan ensimmäinen runokirja mitä olen
lukenut, joten en alun perin tiennyt mitä odottaa.
Olen lukenut kirjaa nyt puoleenväliin ja rehellisesti sanottuna
en ole kovin vakuuttunut. Huotarisen runot ovat hyvin tulkinnanvaraisia ja
joidenkin runojen idea ei vain avaudu, vaikka sitä kuinka yritän pohtia.
Perinteisesti tykkään lukea tekstejä, jossa ei ole aukkokohtia tai vaadi paljon
omaa päättelyä, sillä ne ovat sujuvampilukuisia. Esimerkiksi runoa ”Etkö sinä
tiedä, että nämä ovat luodinreikiä? Hyvä, et. Hyvä. Et.” en vain käsitä tai
ymmärrä sen asiayhteyttä muihin runoihin.
Puolestavälistä eteenpäin runoilla vaikuttaisi olevan selkeä
teema, joten odotan lukukokemuksen paranevan loppua kohden. – Tia
Millainen kirjan kansi oli, kun valitsit teoksen sen perusteella?
VastaaPoistaViime kirjoituksessani toivoin kirjan paranevan loppua kohden ja nyt luettuani kirjan loppuun en oikeastaan osaa sanoa paraniko se. Runojen selkeä teema auttoi ymmärtämään niitä vähän. Itse runoissa oli kuitenkin paljon tulkinnanvaraa, ehkä jopa liikaakin.
VastaaPoistaEnsimmäinen pohdinnan aihe runoissa oli se, mitä niiden henkilöt kuvaavat. Esimerkiksi kirjan nimikkoluvussa ”seitsemän enoa” enoja kuvaillaan todellisina hahmoina, mutta välillä mietitytti, onko heidän rooli abstraktimpi. Esimerkiksi enojen nimet olivat hieman kaksijakoisia, toiset olivat selkeitä kuten ”eno Viilinvalmistaja” ja toiset taas mysteerisempiä kuten ”eno Ruusunpuna”. Vaikka runoissa enot ja heidän toimintansa kuvailtiin ihmismäiseksi ja aidoksi, en siltikään päässyt eroon mielikuvasta, että heillä olisi jokin taiteellisempi merkitys. Pitkän mietinnän jälkeen keksin kaksi teoriaa runoille: joko ne kertoivat oikeista enoista lempinimillä, tai sitten enot olisivat hahmoina ns. runojen puhujan mielikuvitusystäviä.
Toiset hämmennystä aiheuttavat hahmot kirjassa olivat luvussa ”loruja miniöistä” esiintyneet miniät. Tämä luku aiheutti minussa eniten kysymyksiä lukiessa, kuten keitä miniät ovat, kenen vaimoja he ovat ja miten todellisia he ovat. ”Miniöiden olo kohentuu kun he saavat kimaltaa” toi mieleen, olisiko taas kyseessä jokin abstraktimpi asia joka on kuvattu ihmishahmossa vai viittaus nykypäivän nuorten naisten tarpeeseen laittautua ja näyttää hyvältä.
Kirjan kaikissa runoissa oli mielestäni selkeä maalaisteema. Vaikutti siltä kuin kaikki tapahtuisi isossa maalaistalossa. Kirjan tapahtumat eivät kuitenkaan sijoittuneet selvästi yhdelle tietylle vuosikymmenelle, vaan joissakin puhujan kieli ja kuvailu oli vanhanaikaisempaa kuin toisissa.
Lopuksi on myönnettävä, että kirja ei sytyttänyt minussa palavaa rakkautta runoja kohtaan. Tämän tekstin kirjoittamiseen meni minulta noin viikko, sillä en vain onnistunut saamaan tarpeeksi selkeää kuvaa kirjasta, jotta voisin kertoa sen herättämistä ajatuksista. Olen edelleen sitä mieltä, että aukoton kerronta on enemmän minun makuuni ja ainakin nämä runot olivat hieman liian taiteellisia. En kuitenkaan hylkää lyriikkaa kokonaan yhden kirjan takia, vaan ehkä jossain hamassa tulevaisuudessa onnistun löytämään itselleni mielekkään runokirjan. -Tia